s. 24.12.1996
† 30.11.2010
Korkeintaan kerran elämässään voi onnistua saamaan yhtä hienon koiran kuin sinä, Zenya. Sinä olit jatkuvasti niin uskomattomaan viisas ja valpas. Katseesi oli loppuun asti kirkas ja vaikka olisin tehnyt mitä vaan saadakseni pitää sinut vielä, niin olit nyt tullut tiesi päähän. Katseesi on viime päivinä seurannut minua eri tavalla, se on ollut niin tutkiskeleva. Olen vältellyt katsettasi, anteeksi Zenya etten ole pystynyt sitä kohtaamaan. Olen niin kiitollinen kaikesta mitä olet minulle antanut!
Pieni ja suloinen pentu tuli lentokoneella Tukholmasta yhdessä serkkuni Veronican kanssa. Muutamia viikkoja aikaisemmin olimme käyneet Irja Franssonin luona valitsemassa Zenyan sekä toisen pennun, joka mielestämme vaikutti hyvältä. Sovimme Irjan kanssa että hän lähettää Suomeen sen, joka hänen mielestään on parempi.
Zenya oli ensimmäinen oma koirani ja olin niin ylpeä hänestä. Meillä oli kuitenkin aika ajoin erimielisyyksiä Zenyan kanssaan - hän rakasti ruokaa ja varasti heti tilaisuuden tarjoutuessa pöydiltä, roskapusseista, lapsilta jne. Se että häntä rangaistiin näistä teoista, välillä kovinkin ottein, ei auttanut yhtään - hampaitaan yhteen purren hän varmasti mietti mielessään että ”kyllä se voileipä oli tämän arvoinen”.
Kerran eräs koirankouluttaja opasti meitä heittämään Zenyaa hernepussilla hänen varastaessaan. Tämä ei kuitenkaan olisi tehonnut sillä ensinnäkin Zenya oli erittäin nopea ja toiseksi tuskin sementtisäkkikään olisi muuttanut Zenyan mieltä kun hän kerran oli päättänyt tehdä jotakin. Hän avasi roskiskaapin ja tutki roskapussit heti kun sai siihen tilaisuuden ja tätä hän harrasti loppuun asti. Elämänsä aikana hän on askarrellut lukemattomia ”kynttiläsomisteita” kissanruokapurkeista jotka hän roskakaapista löysi.
Yhdessä kasvuvaiheessa Zenya oli niin pitkä ja takakorkea, että mietin mitäköhän tästä koirasta oikein tulee. Kerroin Irjalle että Zenya näyttää aivan hullunkuriselta - ennemmin sekarotuiselta kuin Hovawartilta. Kyllä siitä hyvä tulee, sanoi Irja, ja niin siitä tulikin.
Zenya käytti nenäänsä taitavasti. Hän oli uskomattoman taitava sekä raunioharjoituksissa että hakumetsässä ja saimme usein kuulla että tämä koira tulee pääsemään pitkälle. Sen tiesin minäkin mutta kilpailuhermoni eivät koskaan ole olleet hyviä. Sitä paitsi, Zenya ei pitänyt tottelevaisuusosuudesta. Hän oli taitava siinä mistä itse piti mutta laiska asioissa jotka eivät häntä miellyttäneet. Hän näytti kuin maansa myyneeltä kantaessaan noutokapulaa, mutta kun tulimme kotiin ja hän oli iloinen, hän kantoi mallikkaasti noutokapulaa. Yhtä iloisesti hän kantoi lasten koulureppuja sekä postin kotiin laatikolta, mikä on varsin pitkä matka. Esineruutukaan ei tuottanut hänelle ongelmia.
Jos hänelle tarjosi palkkioksi nameja, hän teki vaikka mitä – hetken aikaa – kunnes väsyi koulutukseen ja piti sitä tylsänä. Viestissä hän oli myös taitava. Zenya oli vasta 1½ vuotias kun juoksi 300 m metsän läpi, yskänlääke muovipussissa kaulan ympärillä, ja takaisin kotiin vaikka tätä ei oltu lainkaan harjoiteltu hänen kanssaan.
Zacken tullessa taloon Zenya oli silminnähden tyytyväinen kaverista jonka kanssa sai leikkiä ja riehua ja välillä meno oli villiä. Vaikka koirien määrä lisääntyi, Zenya oli itseoikeutettu lauman johtaja kunnes valta siirtyi Vapsulle. Vapsu on viimeiseen päivään asti antanut äiti Zenyan uskoa että tämä on johtaja eikä koirien välillä ole koskaan ollut mitään riitaa. Vapsu on aina kunnioittanut äitiään.
Olen niin kiitollinen kaikista pennuista jotka Zenya on saanut. Iloitsen siitä kun pystyn näkemään hänet niin monessa hänen lapsessaan, lapsenlapsessaan sekä lapsenlapsenlapsessaan ja olen niin ylpeä kun he pärjäävät elämässä. Lisäksi olen niin iloinen meidän Loppanista täällä kotona, jolla on niin paljon Zenyaa itsessään.
Zenyahan oli meidän ensimmäinen koiramme joten häntä on kyllä vähän hemmoteltu. Hänestä oli niin helppo pitää. Ja sitten hän oli niin viisas. En tiedä missä vaiheessa aloitimme sen että kun otimme postin laatikosta, hän sai juosta loput 500m auton edessä kotiin. Ei kestänyt kauaakaan ennen kun ei tarvittu mitään postia vaan hän haukkui jotta pysäyttäisimme auton ja päästäisimme hänet ulos jotta hän saisi juosta kotiin. Sitä mukaan kun muut koirat tulivat meille, hekin alkoivat juosta risteyksestämme kotiin. Kaikki paitsi Loppan, koska hän ei vielä tänäkään päivänä voi ymmärtää mitä ideaa on juosta kotiin kun autollakin pääsee.
Aina F-pentueeseen asti Zenya on aina ollut mukana kun ihmiset ovat olleet käymässä katsomassa heille mahdollisesti tulevia pentuja. Ja myös sanomassa hyvästit pennuille kun he ovat lähteneet uusiin koteihin. Kahta eri ostajaa Zenya ei hyväksynyt ja nämä pennut ovatkin tulleet takaisin. Toista perhettä kohtaan hän oli niin epämiellyttävä että jouduin viemään hänet väkisin pois. Kyllä silloin häpesin Zenyan puolesta, mutta näin jälkeenpäin ihmetyttää että mikä niissä ihmisissä oikeastaan oli kun Zenya ei niistä pitänyt.
Lämpiminä ja vähemmän lämpiminä kesäpäivinä ”Potten” on toiminut koirien paratiisina, jossa he ovat uineet ja polskineet. Kirjoittamaton laki on etteivät koirat eivätkä lapset saa mennä sinne yksin eikä ilman lupaa. Kaikki ovat noudattaneet tätä lakia tarkasti, kaikki paitsi Zenya! Hän on käynyt uimassa silloin kun hänestä on siltä tuntunut ja useimmiten yksinään ilman muita koiria. Emme tiedä onko hän livahtanut sinne vai onko hän vaan mennyt eivätkä muut koirat ole uskaltaneet mennä mukaan. Ne kerrat kun muut koirat menivät mukaan, he tulivat miltei ryömien takaisin, vaan ei Zenya koska eihän tämä sääntö koskenut häntä.
Joskus kun vanhemmillani oli vieraita grillaamassa makkaraa Pottenilla ja koirat haistoivat sen, he saattoivat tehdä pikavisiitin siinä toivossa että saisivat pienen palan maistiaisiksi äidiltäni. Jos huomasi koirien puuttuvan pihalta, ei tarvinnut kun soittaa jollekin Pottenilla olevalle ja pyytää häntä laittamaan luuri Zenyan korvaan. Kun sanoi ”Zenya tule kotiin”, hän alkoi heti juosta kotiinpäin ja muut koirat seurasivat.
Välillä olen ihmetellyt onko Zenya lintukoira koska hän on aina rakastanut lintujen jahtaamista. Hauskaa tässä on se että hän on periyttänyt mielenkiinnoon lintuja kohtaan monelle lapselleen, lapsenlapselleen, jne. Olen aivan varma että ainakin harakoilla on meidän tonttimme merkittynä kartalle koska täältä löytyy koiria joita voi kiusata.
Eräänä kauniina kesäyönä Pepe ja kumppanit lähtivät katsomaan kalasääsken pesää ja lintujen elämää. En edelleenkään tajua kenen loistoidea oli ottaa Zenya mukaan. Siis katsomaan lintuja. Siitä ei hyvää seuraisi. Keskiyöllä Pepe soitti ja pyysi hakemaan Zenyan kotiin koska hän oli painanut menemään edestakaisin eikä loppua ollut näkyvissä ja kaikki linnut olivat paenneet kauhuissaan. Hain Zenyan kotiin jonka hengityksen tasaantumiseen meni kauan.
Mustikka- tai sienimetsässä oleminen oli Zenyan mielestä välillä vähän tylsää. Silloin hän lähti tervehtimään vanhempiani tai isääni jos hän oli metsätöissä. He tarjosivat aina jotain hyvää. Muut koirat sekä Nette lammas pysyivät kanssani. Yhtäkkiä Zenya oli taas laumassa takaisin, ihan kun ei olisi ollut välillä poissa lainkaan.
Tiesimme kaikki että tämä oli Zenyan viimeinen kesä. Hänen takajalkansa alkoivat pettää. Oli parempia ja huonompia päiviä ja me opimme nauttimaan paremmista päivistä.
Zenya, jätät niin ison tyhjiön jälkeesi jota kukaan ei voi täyttää! Jäljlle jäävät kaikki hienot muistot ja niitä on paljon koska ehdit kokea niin paljon aikana jonka kanssamme vietit. Miten sinusta vuonna 1998 tuli ROP, Tervakoskellla. Ikinä en olisi voinut uskoa että minun Zenyani voittaisi sen tittelin. Miten en koskaan ole pelännyt jos olen liikkunut vähemmän mukavissa paikoissa mutta sinä olet ollut mukana koska olen tiennyt että perhe on sinulle ollut kaikkein tärkein. Loppuun asti niin uskollinen!
KIITOS rakas Zenya kaikesta mitä olet minulle ja koko perheellemme antanut!
† 30.11.2010
Korkeintaan kerran elämässään voi onnistua saamaan yhtä hienon koiran kuin sinä, Zenya. Sinä olit jatkuvasti niin uskomattomaan viisas ja valpas. Katseesi oli loppuun asti kirkas ja vaikka olisin tehnyt mitä vaan saadakseni pitää sinut vielä, niin olit nyt tullut tiesi päähän. Katseesi on viime päivinä seurannut minua eri tavalla, se on ollut niin tutkiskeleva. Olen vältellyt katsettasi, anteeksi Zenya etten ole pystynyt sitä kohtaamaan. Olen niin kiitollinen kaikesta mitä olet minulle antanut!
Pieni ja suloinen pentu tuli lentokoneella Tukholmasta yhdessä serkkuni Veronican kanssa. Muutamia viikkoja aikaisemmin olimme käyneet Irja Franssonin luona valitsemassa Zenyan sekä toisen pennun, joka mielestämme vaikutti hyvältä. Sovimme Irjan kanssa että hän lähettää Suomeen sen, joka hänen mielestään on parempi.
Zenya oli ensimmäinen oma koirani ja olin niin ylpeä hänestä. Meillä oli kuitenkin aika ajoin erimielisyyksiä Zenyan kanssaan - hän rakasti ruokaa ja varasti heti tilaisuuden tarjoutuessa pöydiltä, roskapusseista, lapsilta jne. Se että häntä rangaistiin näistä teoista, välillä kovinkin ottein, ei auttanut yhtään - hampaitaan yhteen purren hän varmasti mietti mielessään että ”kyllä se voileipä oli tämän arvoinen”.
Kerran eräs koirankouluttaja opasti meitä heittämään Zenyaa hernepussilla hänen varastaessaan. Tämä ei kuitenkaan olisi tehonnut sillä ensinnäkin Zenya oli erittäin nopea ja toiseksi tuskin sementtisäkkikään olisi muuttanut Zenyan mieltä kun hän kerran oli päättänyt tehdä jotakin. Hän avasi roskiskaapin ja tutki roskapussit heti kun sai siihen tilaisuuden ja tätä hän harrasti loppuun asti. Elämänsä aikana hän on askarrellut lukemattomia ”kynttiläsomisteita” kissanruokapurkeista jotka hän roskakaapista löysi.
Yhdessä kasvuvaiheessa Zenya oli niin pitkä ja takakorkea, että mietin mitäköhän tästä koirasta oikein tulee. Kerroin Irjalle että Zenya näyttää aivan hullunkuriselta - ennemmin sekarotuiselta kuin Hovawartilta. Kyllä siitä hyvä tulee, sanoi Irja, ja niin siitä tulikin.
Zenya käytti nenäänsä taitavasti. Hän oli uskomattoman taitava sekä raunioharjoituksissa että hakumetsässä ja saimme usein kuulla että tämä koira tulee pääsemään pitkälle. Sen tiesin minäkin mutta kilpailuhermoni eivät koskaan ole olleet hyviä. Sitä paitsi, Zenya ei pitänyt tottelevaisuusosuudesta. Hän oli taitava siinä mistä itse piti mutta laiska asioissa jotka eivät häntä miellyttäneet. Hän näytti kuin maansa myyneeltä kantaessaan noutokapulaa, mutta kun tulimme kotiin ja hän oli iloinen, hän kantoi mallikkaasti noutokapulaa. Yhtä iloisesti hän kantoi lasten koulureppuja sekä postin kotiin laatikolta, mikä on varsin pitkä matka. Esineruutukaan ei tuottanut hänelle ongelmia.
Jos hänelle tarjosi palkkioksi nameja, hän teki vaikka mitä – hetken aikaa – kunnes väsyi koulutukseen ja piti sitä tylsänä. Viestissä hän oli myös taitava. Zenya oli vasta 1½ vuotias kun juoksi 300 m metsän läpi, yskänlääke muovipussissa kaulan ympärillä, ja takaisin kotiin vaikka tätä ei oltu lainkaan harjoiteltu hänen kanssaan.
Zacken tullessa taloon Zenya oli silminnähden tyytyväinen kaverista jonka kanssa sai leikkiä ja riehua ja välillä meno oli villiä. Vaikka koirien määrä lisääntyi, Zenya oli itseoikeutettu lauman johtaja kunnes valta siirtyi Vapsulle. Vapsu on viimeiseen päivään asti antanut äiti Zenyan uskoa että tämä on johtaja eikä koirien välillä ole koskaan ollut mitään riitaa. Vapsu on aina kunnioittanut äitiään.
Olen niin kiitollinen kaikista pennuista jotka Zenya on saanut. Iloitsen siitä kun pystyn näkemään hänet niin monessa hänen lapsessaan, lapsenlapsessaan sekä lapsenlapsenlapsessaan ja olen niin ylpeä kun he pärjäävät elämässä. Lisäksi olen niin iloinen meidän Loppanista täällä kotona, jolla on niin paljon Zenyaa itsessään.
Zenyahan oli meidän ensimmäinen koiramme joten häntä on kyllä vähän hemmoteltu. Hänestä oli niin helppo pitää. Ja sitten hän oli niin viisas. En tiedä missä vaiheessa aloitimme sen että kun otimme postin laatikosta, hän sai juosta loput 500m auton edessä kotiin. Ei kestänyt kauaakaan ennen kun ei tarvittu mitään postia vaan hän haukkui jotta pysäyttäisimme auton ja päästäisimme hänet ulos jotta hän saisi juosta kotiin. Sitä mukaan kun muut koirat tulivat meille, hekin alkoivat juosta risteyksestämme kotiin. Kaikki paitsi Loppan, koska hän ei vielä tänäkään päivänä voi ymmärtää mitä ideaa on juosta kotiin kun autollakin pääsee.
Aina F-pentueeseen asti Zenya on aina ollut mukana kun ihmiset ovat olleet käymässä katsomassa heille mahdollisesti tulevia pentuja. Ja myös sanomassa hyvästit pennuille kun he ovat lähteneet uusiin koteihin. Kahta eri ostajaa Zenya ei hyväksynyt ja nämä pennut ovatkin tulleet takaisin. Toista perhettä kohtaan hän oli niin epämiellyttävä että jouduin viemään hänet väkisin pois. Kyllä silloin häpesin Zenyan puolesta, mutta näin jälkeenpäin ihmetyttää että mikä niissä ihmisissä oikeastaan oli kun Zenya ei niistä pitänyt.
Lämpiminä ja vähemmän lämpiminä kesäpäivinä ”Potten” on toiminut koirien paratiisina, jossa he ovat uineet ja polskineet. Kirjoittamaton laki on etteivät koirat eivätkä lapset saa mennä sinne yksin eikä ilman lupaa. Kaikki ovat noudattaneet tätä lakia tarkasti, kaikki paitsi Zenya! Hän on käynyt uimassa silloin kun hänestä on siltä tuntunut ja useimmiten yksinään ilman muita koiria. Emme tiedä onko hän livahtanut sinne vai onko hän vaan mennyt eivätkä muut koirat ole uskaltaneet mennä mukaan. Ne kerrat kun muut koirat menivät mukaan, he tulivat miltei ryömien takaisin, vaan ei Zenya koska eihän tämä sääntö koskenut häntä.
Joskus kun vanhemmillani oli vieraita grillaamassa makkaraa Pottenilla ja koirat haistoivat sen, he saattoivat tehdä pikavisiitin siinä toivossa että saisivat pienen palan maistiaisiksi äidiltäni. Jos huomasi koirien puuttuvan pihalta, ei tarvinnut kun soittaa jollekin Pottenilla olevalle ja pyytää häntä laittamaan luuri Zenyan korvaan. Kun sanoi ”Zenya tule kotiin”, hän alkoi heti juosta kotiinpäin ja muut koirat seurasivat.
Välillä olen ihmetellyt onko Zenya lintukoira koska hän on aina rakastanut lintujen jahtaamista. Hauskaa tässä on se että hän on periyttänyt mielenkiinnoon lintuja kohtaan monelle lapselleen, lapsenlapselleen, jne. Olen aivan varma että ainakin harakoilla on meidän tonttimme merkittynä kartalle koska täältä löytyy koiria joita voi kiusata.
Eräänä kauniina kesäyönä Pepe ja kumppanit lähtivät katsomaan kalasääsken pesää ja lintujen elämää. En edelleenkään tajua kenen loistoidea oli ottaa Zenya mukaan. Siis katsomaan lintuja. Siitä ei hyvää seuraisi. Keskiyöllä Pepe soitti ja pyysi hakemaan Zenyan kotiin koska hän oli painanut menemään edestakaisin eikä loppua ollut näkyvissä ja kaikki linnut olivat paenneet kauhuissaan. Hain Zenyan kotiin jonka hengityksen tasaantumiseen meni kauan.
Mustikka- tai sienimetsässä oleminen oli Zenyan mielestä välillä vähän tylsää. Silloin hän lähti tervehtimään vanhempiani tai isääni jos hän oli metsätöissä. He tarjosivat aina jotain hyvää. Muut koirat sekä Nette lammas pysyivät kanssani. Yhtäkkiä Zenya oli taas laumassa takaisin, ihan kun ei olisi ollut välillä poissa lainkaan.
Tiesimme kaikki että tämä oli Zenyan viimeinen kesä. Hänen takajalkansa alkoivat pettää. Oli parempia ja huonompia päiviä ja me opimme nauttimaan paremmista päivistä.
Zenya, jätät niin ison tyhjiön jälkeesi jota kukaan ei voi täyttää! Jäljlle jäävät kaikki hienot muistot ja niitä on paljon koska ehdit kokea niin paljon aikana jonka kanssamme vietit. Miten sinusta vuonna 1998 tuli ROP, Tervakoskellla. Ikinä en olisi voinut uskoa että minun Zenyani voittaisi sen tittelin. Miten en koskaan ole pelännyt jos olen liikkunut vähemmän mukavissa paikoissa mutta sinä olet ollut mukana koska olen tiennyt että perhe on sinulle ollut kaikkein tärkein. Loppuun asti niin uskollinen!
KIITOS rakas Zenya kaikesta mitä olet minulle ja koko perheellemme antanut!
s. 1.3.1996
† 17.11.2010
Keväällä 1996 meille saapui pieni suloinen karitsa nimeltä Nette Mattaksen tilalta. Nette ehti olla meillä 14 vuotta ja 8 kuukautta. Yhdessä Neten kanssa meille saapui myös toinenkin karitsa, joka kuitenkaan ei selviytynyt. Nette sitä vastoin kasvoi hyvää vauhtia. Kun Nette oli kasvanut ja hänet oli tarkoitus palauttaa kotitilalleen, sanoi Brita että me saamme pitää hänet. Samana päivänä haimme Nico-lampaan Neten seuraksi ja niin olimme onnellisia lampaan omistajia.
Kun muutimme Boxista Nevakseen joulukuussa 1996, tulivat Nico ja Nette mukaan. Päivisin ne kävelivät pihalla yhdessä lasten ja koirien kanssa. Keväällä 1997 Nette synnytti 2 mustaa karitsaa, Antonin ja Alman, jotka sitten muuttivat Paippisiin. Kun Nico kuoli vuonna 2003, luulimme että Nette olisi surrut itsensä kuoliaaksi. Nette oli kuitenkin mukana kun Nico haudattiin pelkäämättä kaivinkonetta ja seurasi haudan reunalla kun hauta täytettiin. Tämän jälkeen Nette käveli haudan päälle, määki pari kertaa ja seurasi sitten meitä pois haudan luota – erittäin erikoista käyttäytymistä.
Nyt alkoi uusi aikakausi Neten elämässä. Hänestä tuli erittäin seurallinen ja osallistui kävelyihimme koirien kanssa. Kun koirat haukkuivat merkiksi siitä että on kävelyn aika, ilmestyi Nette paikalle ja seurasi meitä koko kävelyn ajan vapaana. Olihan se joskus hieman hankalaa kun ei haluttu Neten tulevan mukaan, mutta silloin piti vain olla ovela jotta hänet sai huijattua jäämään. Oli myös kertoja jolloin Nette ei halunnut tulla mukaan ja silloin häntä ei saanut mukaan vaikka miten yritti houkutella häntä.
Kun kävelimme Nevaksen tilan läpi, hevosten, aasien ja lampaiden joukossa, pysyi Nette aina koiriemme luona eikä halunnut tutustua tilan eläimiin. Nette osasi myös laskea – kun koiramme juoksivat vapaina ja poikkesivat metsässä, pysähtyi Nette aina odottamaan että kaikki koiramme olivat takaisin tiellä ennen kuin hän jatkoi matkaa. Nette ei halunnut että hänen takanaan oli koiria. Nette opetti myös koiranpennuillemme arvostamaan lampaita. Kissanpentujen kanssa Nette oli hieman kiltimpi.
Kevään saapuessa Nette painui aikaisin aamulla metsään syömään kaikkea vihreää, jonka jälkeen hän palasi majaansa märehtimään. Silloin tällöin Nette poikkesi vanhempieni luo ja sipsutteli heidän terassillaan toivoen että äitini tuo hänelle leipää. Samoin kuin koirillamme, oli Netellä suuri reviiri, mutta hän palasi aina kotiin märehtiäkseen kaikessa rauhassa. Kun hän näki että joku katsoi ikkanast ulos, määkäisi hän tervehdykseksi.
”Potten”, meidän ja eläintemme keidas, oli myös Neten suosikki paikka. Nette ei uinut mutta viihtyi Pottenilla koska siellä hänelle tarjottiin usein jotain hyvää syötävää. Pottenilla äitini on myös istuttanut kukkia, joita oli hyvä mutustella. Orvokit olivat parhaita. Nette osallistui moniin juhliin Pottenilla – oli lasten kutsuja, ristiäisiä, saunailtoja jne.
Kun äitini aamuisin tuli koirahoitolaan, oli hänellä aina mukanaan leipää ja omena Netelle. Nette tiesi tämän, joten kun hän kuuli tai näki äitini, huusi hän tälle. Nette tuli myös mielellään mukaan sieni- tai marjametsälle, ja joskus hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja poimi suoraan korista koska olihan se paljon kätevämpää syödä metsän antimia valmiiksi poimittuna. Tänä syksynä kun kriikunapuumme ensimmäistä kertaa tuotti kunnon sadon, käytti Nette tilaisuutta hyväkseen ja nautti mehukkaista marjoista. Monet hedelmän kivistä hän nielaisi mutta monet hän myös sylkäisi ulos. Luulimme ensin että jotain oli juuttunut hänen hampaisiin kun hän pureskeli niin omituisesti, mutta sitten näimme kun kivi lensi ulos.
Kun Nette toukokuussa parturoitiin viimeisen kerran, oli leikkaaja ihmeissään Neten hyvästä kunnosta. Marraskuun alussa huomasimme kuitenkin että heinä ei enää maistunut yhtä hyvin kuin aiemmin ja hän vetäytyi korkealle vuorelle talomme taakse. Soitin tuotantoeläinsairaalaan josta minulle sanottiin että ei muuta kuin lammas heille. Niinpä nostimme Neten autoon ja lähdimme matkaan. Automatka sujui rauhallisesti koska Nette oli aikaisemminkin ollut auton kyydissä. Sairaalaan Nette jäi viideksi vuorokaudeksi sairaalaan, jossa hänet tutkittiin perusteellisesti. Osoittautui että Netellä jostain syystä oli vettä vatsassa, joten ymmärsimme ettei hänellä ollut paljoakaan aikaa jäljellä. Lauantaina haimme hänet kotiin koska olimme luvanneet ettei hänen tarvitse nukkua pois muualla kuin kotonaan. Heti kotiin saavuttuamme lähti Nette ylös vuorelle ja kieltäytyi tulemasta alas. Kun ilmat huononivat ja talvi oli tuloillaan, päätimme ettei ole oikein pitää häntä. Keskiviikkona 17.11.2010 nukkui kaunis ja yksilöllinen Nettemme pois. Neten poistuminen tapahtui rauhallisesti ja aivan loppuun asti Netellä oli näkymät vuorelta metsään, missä hän oli vaeltanut. Jäimme kaikki kaipaamaan häntä kovasti kiitollisina siitä että saimme pitää hänet niin kauan luonamme. Nyt hänet on haudattu koivun alle pottenille.
Kiitos Nette kaikesta!
† 17.11.2010
Keväällä 1996 meille saapui pieni suloinen karitsa nimeltä Nette Mattaksen tilalta. Nette ehti olla meillä 14 vuotta ja 8 kuukautta. Yhdessä Neten kanssa meille saapui myös toinenkin karitsa, joka kuitenkaan ei selviytynyt. Nette sitä vastoin kasvoi hyvää vauhtia. Kun Nette oli kasvanut ja hänet oli tarkoitus palauttaa kotitilalleen, sanoi Brita että me saamme pitää hänet. Samana päivänä haimme Nico-lampaan Neten seuraksi ja niin olimme onnellisia lampaan omistajia.
Kun muutimme Boxista Nevakseen joulukuussa 1996, tulivat Nico ja Nette mukaan. Päivisin ne kävelivät pihalla yhdessä lasten ja koirien kanssa. Keväällä 1997 Nette synnytti 2 mustaa karitsaa, Antonin ja Alman, jotka sitten muuttivat Paippisiin. Kun Nico kuoli vuonna 2003, luulimme että Nette olisi surrut itsensä kuoliaaksi. Nette oli kuitenkin mukana kun Nico haudattiin pelkäämättä kaivinkonetta ja seurasi haudan reunalla kun hauta täytettiin. Tämän jälkeen Nette käveli haudan päälle, määki pari kertaa ja seurasi sitten meitä pois haudan luota – erittäin erikoista käyttäytymistä.
Nyt alkoi uusi aikakausi Neten elämässä. Hänestä tuli erittäin seurallinen ja osallistui kävelyihimme koirien kanssa. Kun koirat haukkuivat merkiksi siitä että on kävelyn aika, ilmestyi Nette paikalle ja seurasi meitä koko kävelyn ajan vapaana. Olihan se joskus hieman hankalaa kun ei haluttu Neten tulevan mukaan, mutta silloin piti vain olla ovela jotta hänet sai huijattua jäämään. Oli myös kertoja jolloin Nette ei halunnut tulla mukaan ja silloin häntä ei saanut mukaan vaikka miten yritti houkutella häntä.
Kun kävelimme Nevaksen tilan läpi, hevosten, aasien ja lampaiden joukossa, pysyi Nette aina koiriemme luona eikä halunnut tutustua tilan eläimiin. Nette osasi myös laskea – kun koiramme juoksivat vapaina ja poikkesivat metsässä, pysähtyi Nette aina odottamaan että kaikki koiramme olivat takaisin tiellä ennen kuin hän jatkoi matkaa. Nette ei halunnut että hänen takanaan oli koiria. Nette opetti myös koiranpennuillemme arvostamaan lampaita. Kissanpentujen kanssa Nette oli hieman kiltimpi.
Kevään saapuessa Nette painui aikaisin aamulla metsään syömään kaikkea vihreää, jonka jälkeen hän palasi majaansa märehtimään. Silloin tällöin Nette poikkesi vanhempieni luo ja sipsutteli heidän terassillaan toivoen että äitini tuo hänelle leipää. Samoin kuin koirillamme, oli Netellä suuri reviiri, mutta hän palasi aina kotiin märehtiäkseen kaikessa rauhassa. Kun hän näki että joku katsoi ikkanast ulos, määkäisi hän tervehdykseksi.
”Potten”, meidän ja eläintemme keidas, oli myös Neten suosikki paikka. Nette ei uinut mutta viihtyi Pottenilla koska siellä hänelle tarjottiin usein jotain hyvää syötävää. Pottenilla äitini on myös istuttanut kukkia, joita oli hyvä mutustella. Orvokit olivat parhaita. Nette osallistui moniin juhliin Pottenilla – oli lasten kutsuja, ristiäisiä, saunailtoja jne.
Kun äitini aamuisin tuli koirahoitolaan, oli hänellä aina mukanaan leipää ja omena Netelle. Nette tiesi tämän, joten kun hän kuuli tai näki äitini, huusi hän tälle. Nette tuli myös mielellään mukaan sieni- tai marjametsälle, ja joskus hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja poimi suoraan korista koska olihan se paljon kätevämpää syödä metsän antimia valmiiksi poimittuna. Tänä syksynä kun kriikunapuumme ensimmäistä kertaa tuotti kunnon sadon, käytti Nette tilaisuutta hyväkseen ja nautti mehukkaista marjoista. Monet hedelmän kivistä hän nielaisi mutta monet hän myös sylkäisi ulos. Luulimme ensin että jotain oli juuttunut hänen hampaisiin kun hän pureskeli niin omituisesti, mutta sitten näimme kun kivi lensi ulos.
Kun Nette toukokuussa parturoitiin viimeisen kerran, oli leikkaaja ihmeissään Neten hyvästä kunnosta. Marraskuun alussa huomasimme kuitenkin että heinä ei enää maistunut yhtä hyvin kuin aiemmin ja hän vetäytyi korkealle vuorelle talomme taakse. Soitin tuotantoeläinsairaalaan josta minulle sanottiin että ei muuta kuin lammas heille. Niinpä nostimme Neten autoon ja lähdimme matkaan. Automatka sujui rauhallisesti koska Nette oli aikaisemminkin ollut auton kyydissä. Sairaalaan Nette jäi viideksi vuorokaudeksi sairaalaan, jossa hänet tutkittiin perusteellisesti. Osoittautui että Netellä jostain syystä oli vettä vatsassa, joten ymmärsimme ettei hänellä ollut paljoakaan aikaa jäljellä. Lauantaina haimme hänet kotiin koska olimme luvanneet ettei hänen tarvitse nukkua pois muualla kuin kotonaan. Heti kotiin saavuttuamme lähti Nette ylös vuorelle ja kieltäytyi tulemasta alas. Kun ilmat huononivat ja talvi oli tuloillaan, päätimme ettei ole oikein pitää häntä. Keskiviikkona 17.11.2010 nukkui kaunis ja yksilöllinen Nettemme pois. Neten poistuminen tapahtui rauhallisesti ja aivan loppuun asti Netellä oli näkymät vuorelta metsään, missä hän oli vaeltanut. Jäimme kaikki kaipaamaan häntä kovasti kiitollisina siitä että saimme pitää hänet niin kauan luonamme. Nyt hänet on haudattu koivun alle pottenille.
Kiitos Nette kaikesta!
s. 5.8.1999
† 29.3.2010
Rakas PiiBimme on nyt Zacken kaverina koirien taivaassa. Takaosa meni niin heikoksi että PiiBi ei olisi pystynyt liikkumaan jatkossa. PiiBi oli kaikkien ystävä ja halusi aina olla miellyttävä hoffe-tyttönen.
Ikävöimme rakasta Pip-pip tyttöstä paljon!
† 29.3.2010
Rakas PiiBimme on nyt Zacken kaverina koirien taivaassa. Takaosa meni niin heikoksi että PiiBi ei olisi pystynyt liikkumaan jatkossa. PiiBi oli kaikkien ystävä ja halusi aina olla miellyttävä hoffe-tyttönen.
Ikävöimme rakasta Pip-pip tyttöstä paljon!
s. 20.10.1998
† 30.8.2007
Zacke oli ensimmäinen uroksemme ja hän kuoli haimasyöpään. Hän oli vilkas luonteeltaan ja loistava uimari. Vuonna 2003 syntyi Zacken ainoat jälkeläiset.
Zacke jätti meille monia rakkaita muistoja.
† 30.8.2007
Zacke oli ensimmäinen uroksemme ja hän kuoli haimasyöpään. Hän oli vilkas luonteeltaan ja loistava uimari. Vuonna 2003 syntyi Zacken ainoat jälkeläiset.
Zacke jätti meille monia rakkaita muistoja.
s. 9.1.2000
† 27.5.2005
Axi kuoli hyvänlaatuiseen pehmytkudoskasvaimeen, joka oli hänen alaleuassaan. Leikkaus ei ollut mahdollinen. Axi asui Millon, Bossen, Vickon ja Casperin sekä koirien Dali (Bouvier) ja Axin tyttären Denyan kanssa. Koko perhe jää kaipaamaan perheenjäsentään.
Kiitos kaikesta Axivapsu. Olit aina niin aidosti iloinen tavatessamme. -Carola
† 27.5.2005
Axi kuoli hyvänlaatuiseen pehmytkudoskasvaimeen, joka oli hänen alaleuassaan. Leikkaus ei ollut mahdollinen. Axi asui Millon, Bossen, Vickon ja Casperin sekä koirien Dali (Bouvier) ja Axin tyttären Denyan kanssa. Koko perhe jää kaipaamaan perheenjäsentään.
Kiitos kaikesta Axivapsu. Olit aina niin aidosti iloinen tavatessamme. -Carola